Tervetuloa juoksemaan



Liity Facebook-ryhmään


JEESUSMARATHON JA JEESUSKYMPPI

Järjestyksessään kolmas JeesusMartahon ja toinen Jeesuskymppi juostaan 1.5.2012. Toivotamme kaikki juoksijat tervetulleiksi viettämään erilaista vappua! On hienoa juosta yhdessä Herramme kunniaksi ja tavata monta muutakin lenkkeilijää. Kiinnostus juoksua kohtaan on ollut innostava, ja olemme saaneet hymyileviä katseita ja kannustusta. Tule sinäkin juoksemaan hymyillen!

JeesusMarathon
3. JeesusMarathon juostaan Helsingissä Malmin lentokentän lenkkeilypolulla. Maratonin juoksijat lähtevät matkalle klo 10. Lähtöalueena on parkkipaikka lentokentän länsipuolella, Malminkaaren loppuosassa. Opastus on parkkipaikan kohdalla. Reitti on tasainen. Kenttä juostaan 7 kertaa ympäri ja sen lisäksi 1,6 kilometriä kevyenliikenteenväylää pitkin. Juomapiste on noin 6 kilometrin välein.

JeesusKymppi
2. JeesusKymppi starttaa klo 12. Lähtöpaikka on sama. Ensin juostaan kevyenliikenteenväylää kahden kilometrin verran Puistolaan päin ja takaisin, minkä jälkeen kierretään Malmin lentokenttä. Juomapiste on 4 kilometrin kohdalla. JeesusKymppiläiset kiertävät kentän erisuuntaan kuin maratoonarit, joten matkalla on luvassa mukavia tapaamisia juoksijoiden kesken.

Lähtöalueella ei ole suihkuja, mutta wc-tilat pyritään saamaan sinne. Tilat vaatteiden vaihtamiseen järjestetään, ja tavarat voi jättää järjestäjien huomaan juoksun ajaksi.

Osallistumismaksu on 45 euroa (juoksijakortilla 40 euroa) sisältäen JeesusMarathon- tai JeesusKymppi-paidan sekä mitalin. Toivomme, että mahdollisimman moni käyttäisi paitaa juoksun aikana. Paidat ja lisäinfo toimitetaan postitse huhtikuussa. Jos et halua paitaa etkä mitalia, osallistumismaksu on 10 euroa.



Ilmoittautuminen ja lisätiedot

  • Täytä ilmoittautumislomake nettisivulla: Verkosto/Jeesus Marathon
  • Ilmoittaudu 8.4.2012 mennessä, niin ehdit saada paidan maratonille päällesi.
  • Lisätietoa: marko.iivarinen@verkosto.net
Kun olet ilmoittautunut, saat ohjeet maksua varten.
Mahdollinen tuotto juoksusta käytetään Kotiryhmäverkosto ry:n tukemiseen. Lähetämme tarkemmat ohjeet ilmoittautuneille huhtikuussa.

Tervetuloa lämminhenkiseen juoksutapahtumaan. Tavataan vappuna 2012!